48th day in New York

Ou mai herran pieksut miten kamalaa on joutua laskemaan päiviä! Aikaa on hurahtanut niin, että ollaan Nyyjorkki-elämäni puolivälissä. Viisumianomusta varten jouduin aikanaan laskemaan montako päivää vietän Amerikan Yhdysvalloissa, ja nyt laskiessani otsikon nimeen huomaan, että huomenna on puolet takana. Mutta onneksi osaan, tai ainakin yritän osata ajatella, että lasi on puoliksi täynnä. Sitäpaitsi tähän mennessä nautittu puoli lasillista ei ole viinin lailla virrannut hukkaan, vaan sillä on ollut voimaannuttava ja rikastuttava vaikutus.

Pahoittelen pitkää päivityskatkoa, ja toivon että arvoisa muutoinkin määrällisesti rajoittunut lukijakuntani ei tästä kavahtaneena ole romahtanut. Voin hyvällä omatunnolla syyttää tietokonettani, jonka mielenterveysongelmat paljastuivatkin fyysillisperäiseksi krampiksi. Kohta 4½-vuotias koneenrakkineeni yski siihen malliin, että ehdin antaa henkisen rauhan noobelin joulupukille, jonka kontista paljastuneelle ulkoiselle kovalevylle kaikki arvokas data on kopioitu.

Teknisten ongelmien ilmaannuttua nojauduin olemassaolevaan (tieto)turvaverkkooni, mutta sen avulla ongelma ei ratkennut. Seuraava askel, eli kaupalliset laptop repair -palvelut onneksi ratkaisivat ongelman. Asiallisehkojen nettisivujen takaa paljastui kiinalaisen kerrostalon kymppikerroksessa asuva teini, joka korjasi tietsikkani alle kahdessa tunnissa pientä maksua vastaan höyrysaunanomaisessa Pokemon-lakanoilla varustetussa teinipojan huoneessaan. Tietokonekorjaamon keittiössä äiskä laittoi kanaa tsop suii, ja rappukäytävässä juoksi kirjaimellisesti paljasjalkaisia kiinalaisia pikkulapsia. Suosittelen.




On kyselty, millaista mulla on töissä. Noh, oheinen kuva on arkinen satunnaisräpsäys: tällaista on toimistossa Atlantin tällä puolen. Sikaflunssa tuntuu saaneen Suomessa paljon suuremman ja pelottavamman maineen kuin täällä, ja siksi sain huolestuneelta sukulaiselta Suomesta ruusukuvioidun postipaketin, josta paljastui 50 kpl hengityssuojaimia. Toivottavasti leikinlaskua ei tarvitse pitää herjauksena, ja suojat jäävät lopulta pölyyntymään printterin viereen. Kuvassa taustalla näkyy viehättävä työpisteeni lohiaiheisine somisteineen.

Viimeiset kaksi viikkoa olen tehnyt pitkää päivää, koska YK:lla kokoontuu kestävän kehityksen toimikunta (CSD), johon Suomestakin tietysti osallistuu lähes kymmenen hengen delegaatio. Käytännössä CSD on pitkiä kokouksia nappi korvassa. Jos keskustelu junnaa, itseään voi viihdyttää kuuntelemalla steitmentteja välillä vaikkapa kiinaksi tai arabiaksi. Asiat ovat tärkeitä, ja tarkoitus on pelastaa maailma. Helppoa se ei ole, ja itsensä tuntee aika pieneksi. Yhteisten päätösten syntymistä voisi ehkä jouduttaa, jos historiasta pyyhittäisiin kaikki sodat ja riisto – jooko? Auttaiskohan jos Omaban kutsuisi hätiin?