92nd day In New York

Tällä blogaajalla meni nyt hermot. Blogiteknilliset ongelmat ajavat hermoromahduksen partaalle, kun julkaiseminen ei onnistu ja kaikki on yhtä erroria. Menen lakkoon. Tässä kuitenkin oletettavasti viimeinen viesti New Yorkista, ennen lähtöä. Typerän blöogipalvelimen ansiosta se julkaistaan puolikaljuna ilman kuvakavalkadia.

toim. huom. En koske tähän rakkineeseen enää ikinä!

-------------------------------------------------------------------

Kiitos sosiaalidemokraattisen puolueen aikaansannosten (suomalaiselle työläiselle suopea lomapäivälainsäädäntö) sekä harjoittelukaudelleni osuneiden lukuisten pyhä-/juhlapäivien, työn ja loman suhde on ollut mitä miellyttävin. Työviikoistani kovin harva on ollut edes viisipäiväinen, vaan usein olen saanut nauttia vähintään kolmipäiväisestä viikonlopusta.

Lomailu New Yorkissa on kuitenkin melkein yhtä rankkaa kuin työnteko, ja ”raskas työ – raskaat huvit” -yhdistelmä käy pitemmän päälle voimille. Oma vika tietysti, jos ei osaa ottaa omaa aikaansa ja levätä, mutta eihän täällä voi! Töissä stressikerroin on korkealla silloinkin, kun oikeastaan ei olisi edes kiire (virkamiesseura tekee kaltaisekseen), ja iltaisin on mentävä puistoon, museoon, burgerille, drinkille, bagelille, cookielle, milk shakelle, cup cakelle... Kovin stressi on kuitenkin lomastressi. On se kauheeta.

Viime viikon maanantai-iltana Essin, Tarun ja Harrietin vierailun jälkihöyryissä otin metron linja-autoasemalle, ja tunnin jonotuksen jälkeen (vaikka lippu oli valmiiksi hankittu) nousin bussiin kohti Keskilänttä. Seuraavien reilun viiden vuorokauden aikana ehdin kokea monta amerikkalaista elämystä, ja istua yhteensä 28 tuntia bussissa. Ilman unelmaisia unenlahjojani pitäisin itseäni idioottina, kun valitsen matkustusmuodoista tukalimman. Lentoliput Chicagoon olisivat vain muutaman kympin linjuria kalliimmat, ja jopa lippujen hankkiminen, asemalle matkustaminen ja "boarding" on tehty vähintään yhtä hankalaksi kuin lentomatkustamisessa. Ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun nimissä päätin kuitenkin marttyroida tieni perille maata pitkin. Onneksi tietyllä tavalla nautin nelipyöräisessä sillipurkissa istumisesta, kun saan katsella öistä valtatietä ja kuunnella korvalapuista Cardigansia ja Calexicoa.

Ensimmäinen etappi oli Cleveland, jossa tapasin Chicagosta körötelleen Tuomon. Saimme organisoitua väsyneet ruumiimme Detroitiin, jossa liikkuminen ilman panssarivaunua on joidenkin valkolaisten mukaan hengenvaarallista. Kolossaalisessa ankeudessaan Detroit on yhden vuorokauden kokemuksella melko karmiva paikka. Hengen vaaraa emme kohdanneet silmästä silmään, mutta kaupungin lamatunnelma oli melkoisen masentava ja kummitusmainen. Detroitin hengen saattaa aistia, kun sulkee silmänsä ja kuvittelee paikan, joka on toiminut kasvuympäristönä monille koville asioille kuten amerikkalainen autoteollisuus, Eminem ja teknomusiikki. Uskallan veikata, että itsemurhatiheys on tuolla seudulla moninkertainen Suomen lukuihin verrattuna.

Veronmaksajien pelastaman General Motorsin pääkonttori Detroitin sydämessä, isänmaan symbolit salossa

Viimeistään Detroitissa täyden bussin ainoina valkoihoisina kummajaisina oli selvää, että lomaviikostamme oli muodostumassa sosiologinen kenttämatka. Voidaksemme kutsua sitä road tripiksi, vuokrasimme vuorokaudeksi Chevroletin, jolla ajoin meidät tyylikkäästi Battle Creekin, Kalamazoon ja Garyn kautta Chicagoon. Matkan järkytysten jälkeen kaksi päivää mainiossa Chicagossa saivat mut vakuuttuneeksi siitä, ettei New York ehkä sittenkään ole ainoa elinkelpoinen paikka Yhdysvalloissa.

Tienvarsimotelli Battle Creekissa

Pitstop - rekkakuskin arkea

Muita merkintöjä matkan varrelta:

• Motown Museum Detroitissa, jonka kellarissa on 60-luvulla äänitetty Jakson 5:t, Diana Rossit ja kumppanit
  
• curling-hallia muistuttava 21 tv-screenillä somistettu Sports Bar Battle Creekissa
• Sarkozy Bakery -kahvila Kalamazoossa, ja sen hurmaava karvaturri leipuripoika, jonka mukaan kaupungissa ei kahvilan lisäksi ole juuri muuta näkemisen arvoista
• Michael Jacksonin todennäköinen synnyinkoti, 2300 Jackson Street, Gary, Indiana
• Garyn mädäntynyt keskusta, jota lähin kahvila oli reilun mailin päässä sijaitseva Subway
• US Steel -niminen kerrosvoileipä
• kello viiden ruuhka Chicagon kehäteillä ja keskustassa auton ratin takaa observoituna
• salamoita Michigan-järven yllä
• led-valon kaltaisesti peräpäätään vilkuttelevia tulikärpäsiä Chicago Universityn nurmikolla
  
• musta orava Detroitissa sekä leijonamaisesti liikehtivä jättiläisorava Clevelandissa

Live-kantri pauhasi Guggenh... eikun Chicagon Millennium Parkin lavalla

Pääsy Obaman kotikadulle Chicagon Hyde Parkissa on estetty


In God We Trust
Autovuokraamon tarjoama vakuutus olisi kattanut kaikki Jumalan langettamat autoiluvahingot

88th day in New York

Hyvästien jättö Nyyjookille on alkanut. Aloitan pikkuhiljaa hyvästelemällä YK-elämää.

Kerrottavaa viimeaikain tapahtumista olisi paljonkin, erityisesti antropologiselta ja animalookiselta (tulikärpäsiä, jättiläiskurreja ynnä muita) Keskilännen tourneelta. Nyt kuitenkin kirjoittelut sikseen - muuten en herää aamulla töihin viettämään viidenneksi viimeistä työpäivääni ja jatkamaan hyvästelyjä.

Tässä välähdyksiä YK-matkani varrelta.

Aseet heitetään roskiin - YOU WISH!

(Lahja Luxemburgin hallitukselta)

EU koordinaatio - peruskauraa

Mitä opimme tsunamista -raportin julkistamistilaisuudessa huhtikuussa; kuvassa UNDP:n pj (vas.), herra erityis-tsunamilähettiläs ja meidän Ban

"UN you need to Wake UP"

Sri Lankan tamilien mielenosoitus YK:n edessä,
nolotti kävellä ohi YK-badge kaulassa ja laput silmillä

Her Exellency, Distinguished Delegate from The Kingdom of Finland

(norjalaisilla on mitä ilmeisimmin vaikeuksia muistaa, ettei Suomessa ole oikeita prinsessoja)

72nd day in New York

Essi ja Taru kiitivät äsken Atlantin yli ja ilmestyivät tänään illansuussa ovelleni. Multi-ihanaan Isoon Omenaan tutustuminen aloitettiin tiätty meidän katolta, ja sitten käytiin fancy pants rooftop terrace restaurantissa pistelemässä thaifuusionuudeliwokkia nam. Kun urheiden matkaajien sisäiset kellot kävivät aamukuutta, he taintuivat sänkyyni. Itse suoritin invaasion suloisen ja ylipuheliaan pikkukämppikseni Sharan sohvalle, jolla nyt makaan ja kuuntelen tuulettimen hurinaa. Iiiik, ihan kuin olis yökylässä! Ennen nukkumaanmenoa, Suomi-vieraiden tuhistessa jo onnellisina huoneessani, Anton-kämppis keitti Shara-kämppikselle ja Lydia-kämppikselle peanut butter vanilla hot chocolatea, ja keskustelimme tosi innokkaasti nimistä, aksenteista ja peanut butterista. Tiedoksi niille, joilla oli kunnia tutustua Madridin kämppikseeni Lynsey’iin: Sharassa on paljon samaa öö... karismaa. Kämppiksenä siis Ameriikan Lynsey - brunette-versiona ja leweellä texas-axentilla warustettuna. :D :D

Kaiken kaikkiaan viikonloppu on ollut mukavan rauhallinen. Paljon tsillausta ja hyvää ruokaa. Tänään päivällä vaali"valvoimme" puistossa, mutta langaton netti ei toiminutkaan, joten keskityimme hikoilemaan ja lipomaan mehujäitämme.

Lauantai-iltapäivänä pääsin tutustumaan Manhattanin ja Queensin välissä East Riverissä törröttävään kummajaiseen, Roosevelt Islandiin, jolla työtoverini Distinguished ex-Delegate Her Exellency Ms. Johanna asuu. Roosevelt Island on omituinen paikka: kapeaa, kolmisen kilometriä pitkää saarta halkoo ankeahko promenaadi, jolla sijaitsee yksi kauppa ja yksi kapakka. Kun kävelee saaren itälaitaa, voisi melkein hypätä Queensiin, ja saaren länsilaidalla tallustaa melkein toinen jalka Manhattanilla. Käsitykseni mukaan saarella asuu paljon lapsiperheitä, ja sen pohjoisosassa on mukavat julkiset grillailunurtsit. Johannan talo, Octagon House, on olemukseltaan kerrassaan erikoinen yhdistelmä mormonitemppeliä ja ruotsinlaivaa. Takapihalla on uima-allas, johon saa tuoda kaksi (2) vierasta / kk, ja lisäksi talon yhteistiloista löytyy biljardisali, jossa pelasin elämäni ensimmäisen kokonaisen biljardiottelun, joka suoritettiin viisinpelinä, ja jonka minä ja kollegani Her Exellency Distinguished Delegate Ms. Anne sattumalta voitimme!

Oivallisen ekskursion parasta antia (Annen laittamien taivaallisten ruokien ja Johannan jääkarhuntaljalla piehtaroinnin lisäksi) oli ehdottomasti matkustaminen saarelle ja sieltä pois. Roosevelt Islandille pääsee ”tramilla”, joka ei suinkaan ole raitiovaunu, vaan köysiratahissi eli ilmalaiva kuten Her Exellencies Distinguished Delegates Niina ja Anne sitä nimittivät. Näkymät ilmalaivasta saavat jopa kaltaiseni kokeneen nyyjorkittaren haukkomaan henkeään. Kaikille New Yorkiin joskus matkustaville suosittelen Empire State Buildingissa jonottamisen ja itsensä kipeäksi maksamisen sijaan investoimaan yhden metromatkan verran Rooseveltin ilmalaivaan. Taattua kamaa, erityisesti yöllä, kun kiikkerän vekottimen alla velloo mustana East River ja edessä loistavat Manhattanin valot. Aina boonusta, jos seurassa on muutama mainio Distinguished Delegate.

Menomatkalla Roosevelt Islandille

68th day in New York

Viikonloppuna kävimme tyttöjen kanssa testaamassa paikalliset biitsifasiliteetit. Alunperin tarkoitus oli huristaa Long Islandille nauttimaan varakkaiden newyorkkilaisten lomaparatiisimaisemista. Kun helteet eivät sitten yltäneetkään Suomessa saavutettuihin ennätyslukemiin, päätimme jäädä kaupunkiin homehtumaan. Sunnuntaina aurinko kuitenkin kukersi taivaalla, joten otimme metron Coney Islandille. Tuolla vain 45 minuutin päässä kotioveltani sijaitsee vallan toimiva hiekkaranta, jonka tunnelma on kuin vanhoista elokuvista - ainakin jos katselee mun uusien 70-luku-sävytteisten aurinlolasien läpi. Erityistä tunnelmaa luo rannan tuntumassa sijaitseva ränsistyneehkö huvipuisto, jossa kävimme testamassa hurjan Wonder Wheelin.

Näkymä biitsiltä kohti viehättävää huvipuistoa ja ei-niin-viehättävää asuinaluetta

Viehättävät kollegattareni tutkivat huvipuiston tarjontaa

Täkäläinen maailmanpyörä oli paljon koti-lintsiläistä hurjempi: Wonder Wheelin sisäkehällä matkaavat vaunut suistuivat kukin vuorollaan hurjaan liukuun. Hengissä silti edelleen.

Kai rangaistuksena liiasta kivasta sairastuin flunssaan. Kröhin, niiskutan ja rampailen siinä määrin, että määräsin itselleni saikkua jo toisen päivän putkeen. Kivaa olla valtiolla töissä, kun ei tarvitse mennä hakemaan tohtorilta sairastustodistusta, vaan saa potea ihan rauhassa. Nukuin eilen kuuteen saakka illalla. Kuulemma sikaflunzaan kuuluisi kova kuume, joten uskottelen itselleni olevani vielä sika-vapaa.

Sairastaminen on hyvä syy hillitä vähän tahtia ja pohtia mitä tapahtuu seuraavaksi. Kaipaisin jo kovasti suomalaisen metsän tuoksua ja m/s Madeleinen peräsimessä notkumista. Ah, kuinka tahtoisin maata laiturilla ja katsoa pilviä. Ja istua saunan jälkeen kylmä Karhu kädessä ja kuunnella hyttysiä ja kuikkaa. Miksi Suomen kesä on niin lyhyt? Ja miksi harvat kesäpäivät ovat ne samat, joille on niin monta (matka)suunnitelmaa, että laiturilla notkuminen jäänee taas yhteen päivään?

66th day in New York

MUISTIO; LUOTTAMUKSELLINEN

Tunnus: 301184-66

Hoitava taho: NYC-007

Tiedoksi: HEL-0700; KULT-09; ALC-666; SYÖP-10; SHOP-100

Otsikko: Suomi Fest 20.-25.5.2009

Tiivistelmä: Viikko sitten päättynyt Suomi Fest pönkitti jälleen Suomi-kuvaa New Yorkissa

Leipäteksti: Newyorkilaisesta näkökulmasta Suomi Fest muodostaa olennaisen osan Suomi-brändiä, ja eräät suomalaiset kulttuurin rahoituslaitokset ovat tukeneet avokätisesti festivaalin säännöllistä järjestämistä. Suomi Fest Teamin lonkerot ulottuvat laaja-alaisesti suomalaisen kulttuurin ja ulkoasiain eri sektoreille. Suomi Festin tunnettuus on heikohko kotimaisessa perspektiivissä, mutta festivaali on sen arvostajien silmissä sitäkin keskeisempi osa suomalaisen kulttuurin vientiä.

Tämänkertaisen Suomi Festin päätapahtumana oli määrä järjestää neppisautokisat williamsburgilaisen Surf-baarin terassilla. Neppis-projektin tavoitteena oli istuttaa brooklynilaiseen ikinuoreen hipsterikansaan ripaus suomalaista post-vappu-kulttuuria. Valitettavasti tämä festivaalin päätapahtuma jouduttiin perumaan. Kaiken kaikkiaan Suomi Fest onnistui silti mitä mainioimmin, ja Suomi-kuva vankkeni entisestään erityisesti Greenpointin, East Villagen ja Lower East Siden alueilla. Tämänkertaisen Suomi Festin saavutuksina mainittakoon rusettirullaluistelut katolla ilman rullaluistimia ja rusetteja sekä tehokkaahkon ac-asennusryhmän moitteeton työskentely. Suomi Festin sisällöntuotanto syntyy itseään ruokkivassa prosessissa, jonka tulevaisuuden näkymät ovat kirkkaan sumuiset.

Liitteet: toipumisraportti sekä kolme valokuvaa (yht. 4 kpl, sähköisesti)

Liite 1

Liite 2

Liite 3

Epävirallinen oheismuistio: "Post Festum"

Paluu Suomi Fest -planeetalta byrooseen oli karuhko. Festivaalin taiteellinen johtaja sekä ex-skandinaavisten suhteiden lähettiläs veivät helteen mukanaan Suomeen, ja New Yorkin ylle asettunut harmaa märkä rätti kietoi eVillagen pääkonsulin muutamaksi päiväksi tiukahkoon otteeseensa. Rätti hiersi kurkkua erityisen ikävästi, kun ilmeni, että jäin kolmeksi viikoksi työdeskilleni yksin, mistä superviisori oli oho unohtanut informoida.

Lievitystä hektisten mutta masentavien toimistopäivien väliin toivat onneksi ihana Nina Persson tiistaina ja Au Revoir Simonen tytöt perjantaina. Pakistanin ja Sri Lankan katastrofaalisen humanitaarisen tilanteen sekä ilmasto-, ruoka-, energia- ja finanssikriisin ristipaineessa kävimme YK-tyttöjen kesken myös testaamassa täkäläisen kaksi-ja-puolituntisen pubivisan, jossa The Blondes -joukkueemme pärjäsi yllättävän hyvin.

Halvan dollarin, ihanien second hand -kauppojen ja finanssikriisi-alennusmyyntien myötä shoppailu on sietämättömän halpaa – halvempaa kuin syöminen – joten olen käynyt säästämässä itseni vararikkoon. Jos fiksu ois, niin käyttäis ruokarahat kaikki järkevään shoppailuun, siis johkin muuhun kuin white chocolate chip macadamia butter cookieihin...

Liite 4