Tuesday, July 7, 2009
Afterword
Olen ollut Suomessa neljä päivää. Ehkä kuusi kertaa minua on pyydetty kertomaan "kaikki". Olen tyytynyt toteamaan, että kokemus oli upea, mielenkiintoinen ja avartava. Eivätkä nämä ole ylisanoja. Kokemusta on mahdoton selittää. Se on kuin kokonainen elämä sullottuna pieneen purkkiin, jonka päällä olevassa kannessa lukee DREAM. Uni, unelma. Sekä unet että unelmat ovat kiehtovia, hienoja, ehkä vähän pelottaviakin, tärkeitä asioita. Kun unta saati unelmaa koittaa pukea sanoiksi jollekin toiselle, se latistuu, väistämättä. Ei unta tai unelmaa voi kertoa.
Kun ajattelen kulunutta aikaa, päässäni vilisevät erilaiset ihmiset, YK:n kokoussalit, cup cake- ja muffinssivitriinit, pilvenpiirtäjistä avautuvat maisemat, dinerien ruokalistat, paperipinot ja valmiit muistiopohjat, downtownin kadut, talojen ovimiehet, metroasemat, lenkkarit ja jakkupuvut, take away -kahvit, Lower East Siden kuppilat, "luomu"kauppojen valikoimat, tirisevät burgerit, vintageputiikit ja rättikaupat, rahan pummaajat ja metromuusikot. Korvissani soi yhä hare krishnojen juhlinta, Helvetin Enkeleiden pärinä, ambulanssien lakkaamaton meteli ja Michael Jackson. Nenässäni tuoksuu kotikulmien vesipiipputupakka ja ihollani tuntuu metroasemien raskas helle. Olen väsynyt ja kaipaan metsään hengittämään. Kolmeen kuukauteen mahtuu vähintään vuoden tapahtumat ja sulateltavaa loppu elämäksi. Haluan palata tuohon Ihmeelliseen Kaupunkiin.
Palata aina voi, mutta ei se ole enää koskaan sama. New York elää ja muuttuu koko ajan, mikä on tietysti onni, koska se ei olisi oma persoonallinen itsensä ilman jatkuvaa muutoksen tilaa. Kun joskus elämässäni palaan New Yorkiin, moni yksityiskohta on muuttunut, monta kaipaamani paikkaa kadonnut ja uutta paikkaa syntynyt. Kotitalooni en omista enää avaimia, ja joskus pääsisinkin pujahtamaan sen katolle, en enää löydä kotoa Seania ja Antonia tai Sharaa ja Alexia. Toivottavasti kaupungin avoin, vastaanottavainen, persoonallinen ja monimuotoinen henki ei koskaan muutu. Kokemus New Yorkista ei kuitenkaan koskaan ole sama, ihmiset eivät ole samat.
Ennen kaikkea lähtemisestä teki vaikeaa se, mikä lähtemisessä aina on vaikeaa: paluuta tuohon aikaan ei ole. Tuskin mitään voi elää kahdesti. Mun Nyyjorkista mun Nyyjorkin tekivät ihmiset, tapahtumat, ihmiset, työt, sattumukset, oma koti, ahaa-elämykset ja ihmiset. Onni tässä lähtemisessä on, että ne tärkeimmiksi kasvaneet ihmiset saan kai itselleni takaisin täällä Suomessa. Pelottavaa on kuitenkin, että ihmiset eivät ole samoja muussa kontekstissa. Meidän New York oli siellä ja silloin, sinne ei ole paluuta.
Sunday, June 28, 2009
92nd day In New York
toim. huom. En koske tähän rakkineeseen enää ikinä!
-------------------------------------------------------------------
Kiitos sosiaalidemokraattisen puolueen aikaansannosten (suomalaiselle työläiselle suopea lomapäivälainsäädäntö) sekä harjoittelukaudelleni osuneiden lukuisten pyhä-/juhlapäivien, työn ja loman suhde on ollut mitä miellyttävin. Työviikoistani kovin harva on ollut edes viisipäiväinen, vaan usein olen saanut nauttia vähintään kolmipäiväisestä viikonlopusta.
Lomailu New Yorkissa on kuitenkin melkein yhtä rankkaa kuin työnteko, ja ”raskas työ – raskaat huvit” -yhdistelmä käy pitemmän päälle voimille. Oma vika tietysti, jos ei osaa ottaa omaa aikaansa ja levätä, mutta eihän täällä voi! Töissä stressikerroin on korkealla silloinkin, kun oikeastaan ei olisi edes kiire (virkamiesseura tekee kaltaisekseen), ja iltaisin on mentävä puistoon, museoon, burgerille, drinkille, bagelille, cookielle, milk shakelle, cup cakelle... Kovin stressi on kuitenkin lomastressi. On se kauheeta.
Viime viikon maanantai-iltana Essin, Tarun ja Harrietin vierailun jälkihöyryissä otin metron linja-autoasemalle, ja tunnin jonotuksen jälkeen (vaikka lippu oli valmiiksi hankittu) nousin bussiin kohti Keskilänttä. Seuraavien reilun viiden vuorokauden aikana ehdin kokea monta amerikkalaista elämystä, ja istua yhteensä 28 tuntia bussissa. Ilman unelmaisia unenlahjojani pitäisin itseäni idioottina, kun valitsen matkustusmuodoista tukalimman. Lentoliput Chicagoon olisivat vain muutaman kympin linjuria kalliimmat, ja jopa lippujen hankkiminen, asemalle matkustaminen ja "boarding" on tehty vähintään yhtä hankalaksi kuin lentomatkustamisessa. Ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun nimissä päätin kuitenkin marttyroida tieni perille maata pitkin. Onneksi tietyllä tavalla nautin nelipyöräisessä sillipurkissa istumisesta, kun saan katsella öistä valtatietä ja kuunnella korvalapuista Cardigansia ja Calexicoa.
Ensimmäinen etappi oli Cleveland, jossa tapasin Chicagosta körötelleen Tuomon. Saimme organisoitua väsyneet ruumiimme Detroitiin, jossa liikkuminen ilman panssarivaunua on joidenkin valkolaisten mukaan hengenvaarallista. Kolossaalisessa ankeudessaan Detroit on yhden vuorokauden kokemuksella melko karmiva paikka. Hengen vaaraa emme kohdanneet silmästä silmään, mutta kaupungin lamatunnelma oli melkoisen masentava ja kummitusmainen. Detroitin hengen saattaa aistia, kun sulkee silmänsä ja kuvittelee paikan, joka on toiminut kasvuympäristönä monille koville asioille kuten amerikkalainen autoteollisuus, Eminem ja teknomusiikki. Uskallan veikata, että itsemurhatiheys on tuolla seudulla moninkertainen Suomen lukuihin verrattuna.
Veronmaksajien pelastaman General Motorsin pääkonttori Detroitin sydämessä, isänmaan symbolit salossa
Viimeistään Detroitissa täyden bussin ainoina valkoihoisina kummajaisina oli selvää, että lomaviikostamme oli muodostumassa sosiologinen kenttämatka. Voidaksemme kutsua sitä road tripiksi, vuokrasimme vuorokaudeksi Chevroletin, jolla ajoin meidät tyylikkäästi Battle Creekin, Kalamazoon ja Garyn kautta Chicagoon. Matkan järkytysten jälkeen kaksi päivää mainiossa Chicagossa saivat mut vakuuttuneeksi siitä, ettei New York ehkä sittenkään ole ainoa elinkelpoinen paikka Yhdysvalloissa.
Tienvarsimotelli Battle Creekissa
Pitstop - rekkakuskin arkea
Muita merkintöjä matkan varrelta:
- Motown Museum Detroitissa, jonka kellarissa on 60-luvulla äänitetty Jakson 5:t, Diana Rossit ja kumppanit
- curling-hallia muistuttava 21 tv-screenillä somistettu Sports Bar Battle Creekissa
- Sarkozy Bakery -kahvila Kalamazoossa, ja sen hurmaava karvaturri leipuripoika, jonka mukaan kaupungissa ei kahvilan lisäksi ole juuri muuta näkemisen arvoista
- Michael Jacksonin todennäköinen synnyinkoti, 2300 Jackson Street, Gary, Indiana
- Garyn mädäntynyt keskusta, jota lähin kahvila oli reilun mailin päässä sijaitseva Subway
- US Steel -niminen kerrosvoileipä
- kello viiden ruuhka Chicagon kehäteillä ja keskustassa auton ratin takaa observoituna
- salamoita Michigan-järven yllä
- led-valon kaltaisesti peräpäätään vilkuttelevia tulikärpäsiä Chicago Universityn nurmikolla
- musta orava Detroitissa sekä leijonamaisesti liikehtivä jättiläisorava Clevelandissa
Wednesday, June 24, 2009
88th day in New York
Kerrottavaa viimeaikain tapahtumista olisi paljonkin, erityisesti antropologiselta ja animalookiselta (tulikärpäsiä, jättiläiskurreja ynnä muita) Keskilännen tourneelta. Nyt kuitenkin kirjoittelut sikseen - muuten en herää aamulla töihin viettämään viidenneksi viimeistä työpäivääni ja jatkamaan hyvästelyjä.
Tässä välähdyksiä YK-matkani varrelta.
nolotti kävellä ohi YK-badge kaulassa ja laput silmillä
Monday, June 8, 2009
72nd day in New York
Essi ja Taru kiitivät äsken Atlantin yli ja ilmestyivät tänään illansuussa ovelleni. Multi-ihanaan Isoon Omenaan tutustuminen aloitettiin tiätty meidän katolta, ja sitten käytiin fancy pants rooftop terrace restaurantissa pistelemässä thaifuusionuudeliwokkia nam. Kun urheiden matkaajien sisäiset kellot kävivät aamukuutta, he taintuivat sänkyyni. Itse suoritin invaasion suloisen ja ylipuheliaan pikkukämppikseni Sharan sohvalle, jolla nyt makaan ja kuuntelen tuulettimen hurinaa. Iiiik, ihan kuin olis yökylässä! Ennen nukkumaanmenoa, Suomi-vieraiden tuhistessa jo onnellisina huoneessani, Anton-kämppis keitti Shara-kämppikselle ja Lydia-kämppikselle peanut butter vanilla hot chocolatea, ja keskustelimme tosi innokkaasti nimistä, aksenteista ja peanut butterista. Tiedoksi niille, joilla oli kunnia tutustua Madridin kämppikseeni Lynsey’iin: Sharassa on paljon samaa öö... karismaa. Kämppiksenä siis Ameriikan Lynsey - brunette-versiona ja leweellä texas-axentilla warustettuna. :D :D
Kaiken kaikkiaan viikonloppu on ollut mukavan rauhallinen. Paljon tsillausta ja hyvää ruokaa. Tänään päivällä vaali"valvoimme" puistossa, mutta langaton netti ei toiminutkaan, joten keskityimme hikoilemaan ja lipomaan mehujäitämme.
Lauantai-iltapäivänä pääsin tutustumaan Manhattanin ja Queensin välissä East Riverissä törröttävään kummajaiseen, Roosevelt Islandiin, jolla työtoverini Distinguished ex-Delegate Her Exellency Ms. Johanna asuu. Roosevelt Island on omituinen paikka: kapeaa, kolmisen kilometriä pitkää saarta halkoo ankeahko promenaadi, jolla sijaitsee yksi kauppa ja yksi kapakka. Kun kävelee saaren itälaitaa, voisi melkein hypätä Queensiin, ja saaren länsilaidalla tallustaa melkein toinen jalka Manhattanilla. Käsitykseni mukaan saarella asuu paljon lapsiperheitä, ja sen pohjoisosassa on mukavat julkiset grillailunurtsit. Johannan talo, Octagon House, on olemukseltaan kerrassaan erikoinen yhdistelmä mormonitemppeliä ja ruotsinlaivaa. Takapihalla on uima-allas, johon saa tuoda kaksi (2) vierasta / kk, ja lisäksi talon yhteistiloista löytyy biljardisali, jossa pelasin elämäni ensimmäisen kokonaisen biljardiottelun, joka suoritettiin viisinpelinä, ja jonka minä ja kollegani Her Exellency Distinguished Delegate Ms. Anne sattumalta voitimme!
Oivallisen ekskursion parasta antia (Annen laittamien taivaallisten ruokien ja Johannan jääkarhuntaljalla piehtaroinnin lisäksi) oli ehdottomasti matkustaminen saarelle ja sieltä pois. Roosevelt Islandille pääsee ”tramilla”, joka ei suinkaan ole raitiovaunu, vaan köysiratahissi eli ilmalaiva kuten Her Exellencies Distinguished Delegates Niina ja Anne sitä nimittivät. Näkymät ilmalaivasta saavat jopa kaltaiseni kokeneen nyyjorkittaren haukkomaan henkeään. Kaikille New Yorkiin joskus matkustaville suosittelen Empire State Buildingissa jonottamisen ja itsensä kipeäksi maksamisen sijaan investoimaan yhden metromatkan verran Rooseveltin ilmalaivaan. Taattua kamaa, erityisesti yöllä, kun kiikkerän vekottimen alla velloo mustana East River ja edessä loistavat Manhattanin valot. Aina boonusta, jos seurassa on muutama mainio Distinguished Delegate.Wednesday, June 3, 2009
68th day in New York
Viikonloppuna kävimme tyttöjen kanssa testaamassa paikalliset biitsifasiliteetit. Alunperin tarkoitus oli huristaa Long Islandille nauttimaan varakkaiden newyorkkilaisten lomaparatiisimaisemista. Kun helteet eivät sitten yltäneetkään Suomessa saavutettuihin ennätyslukemiin, päätimme jäädä kaupunkiin homehtumaan. Sunnuntaina aurinko kuitenkin kukersi taivaalla, joten otimme metron Coney Islandille. Tuolla vain 45 minuutin päässä kotioveltani sijaitsee vallan toimiva hiekkaranta, jonka tunnelma on kuin vanhoista elokuvista - ainakin jos katselee mun uusien 70-luku-sävytteisten aurinlolasien läpi. Erityistä tunnelmaa luo rannan tuntumassa sijaitseva ränsistyneehkö huvipuisto, jossa kävimme testamassa hurjan Wonder Wheelin.
Kai rangaistuksena liiasta kivasta sairastuin flunssaan. Kröhin, niiskutan ja rampailen siinä määrin, että määräsin itselleni saikkua jo toisen päivän putkeen. Kivaa olla valtiolla töissä, kun ei tarvitse mennä hakemaan tohtorilta sairastustodistusta, vaan saa potea ihan rauhassa. Nukuin eilen kuuteen saakka illalla. Kuulemma sikaflunzaan kuuluisi kova kuume, joten uskottelen itselleni olevani vielä sika-vapaa.
Tuesday, June 2, 2009
66th day in New York
MUISTIO; LUOTTAMUKSELLINEN
Tunnus: 301184-66
Hoitava taho: NYC-007
Tiedoksi: HEL-0700; KULT-09; ALC-666; SYÖP-10; SHOP-100
Otsikko: Suomi Fest 20.-25.5.2009
Tiivistelmä: Viikko sitten päättynyt Suomi Fest pönkitti jälleen Suomi-kuvaa New Yorkissa
Leipäteksti: Newyorkilaisesta näkökulmasta Suomi Fest muodostaa olennaisen osan Suomi-brändiä, ja eräät suomalaiset kulttuurin rahoituslaitokset ovat tukeneet avokätisesti festivaalin säännöllistä järjestämistä. Suomi Fest Teamin lonkerot ulottuvat laaja-alaisesti suomalaisen kulttuurin ja ulkoasiain eri sektoreille. Suomi Festin tunnettuus on heikohko kotimaisessa perspektiivissä, mutta festivaali on sen arvostajien silmissä sitäkin keskeisempi osa suomalaisen kulttuurin vientiä.
Tämänkertaisen Suomi Festin päätapahtumana oli määrä järjestää neppisautokisat williamsburgilaisen Surf-baarin terassilla. Neppis-projektin tavoitteena oli istuttaa brooklynilaiseen ikinuoreen hipsterikansaan ripaus suomalaista post-vappu-kulttuuria. Valitettavasti tämä festivaalin päätapahtuma jouduttiin perumaan. Kaiken kaikkiaan Suomi Fest onnistui silti mitä mainioimmin, ja Suomi-kuva vankkeni entisestään erityisesti Greenpointin, East Villagen ja Lower East Siden alueilla. Tämänkertaisen Suomi Festin saavutuksina mainittakoon rusettirullaluistelut katolla ilman rullaluistimia ja rusetteja sekä tehokkaahkon ac-asennusryhmän moitteeton työskentely. Suomi Festin sisällöntuotanto syntyy itseään ruokkivassa prosessissa, jonka tulevaisuuden näkymät ovat kirkkaan sumuiset.
Liitteet: toipumisraportti sekä kolme valokuvaa (yht. 4 kpl, sähköisesti)
Liite 1
Liite 2
Liite 3
Epävirallinen oheismuistio: "Post Festum"
Paluu Suomi Fest -planeetalta byrooseen oli karuhko. Festivaalin taiteellinen johtaja sekä ex-skandinaavisten suhteiden lähettiläs veivät helteen mukanaan Suomeen, ja New Yorkin ylle asettunut harmaa märkä rätti kietoi eVillagen pääkonsulin muutamaksi päiväksi tiukahkoon otteeseensa. Rätti hiersi kurkkua erityisen ikävästi, kun ilmeni, että jäin kolmeksi viikoksi työdeskilleni yksin, mistä superviisori oli oho unohtanut informoida.
Lievitystä hektisten mutta masentavien toimistopäivien väliin toivat onneksi ihana Nina Persson tiistaina ja Au Revoir Simonen tytöt perjantaina. Pakistanin ja Sri Lankan katastrofaalisen humanitaarisen tilanteen sekä ilmasto-, ruoka-, energia- ja finanssikriisin ristipaineessa kävimme YK-tyttöjen kesken myös testaamassa täkäläisen kaksi-ja-puolituntisen pubivisan, jossa The Blondes -joukkueemme pärjäsi yllättävän hyvin.
Halvan dollarin, ihanien second hand -kauppojen ja finanssikriisi-alennusmyyntien myötä shoppailu on sietämättömän halpaa – halvempaa kuin syöminen – joten olen käynyt säästämässä itseni vararikkoon. Jos fiksu ois, niin käyttäis ruokarahat kaikki järkevään shoppailuun, siis johkin muuhun kuin white chocolate chip macadamia butter cookieihin...
Liite 4
Tuesday, May 19, 2009
52nd day in New York
Lauantaina Manhattan-teema jatkui, kun suhasin metrolla Brooklynin DUMBOon. Alueella (Down Under the Manhattan Bridge Overpass) ei näkynyt lentäviä pikkuelefantteja vaan vanhoja varastorakennuksia, joihin on viritetty taidegallerioita ja kahviloita. Aluetta markkinoidaan Brooklynin SoHona, ja veikkaanpa että jollain Bob New Yorkilla on ollut näppinsä pelissä, kun paikalle on keksitty nimeä. DUMBOssa odottelin Emmua trendikkään israelilaisen kuppilan baaritiskillä, jossa mukavalla tavalla lipevä omistaja soitti asiakkaiden iPodeja ja julisti lauantai-iltapäivän huumaa saattamalla oheisessa kuvassa olevat hieman vaivaantuneen huvittuneet henkilöt yhteisvalokuvaan. Vaihdetiin käyntikortteja, tietty.
Cafe lattejen ja minttu- sekä taatelismoothie-maistiaisten jälkeen liukenimme Emmun kanssa paistattelemaan päivää Manhattan Bridgen ja Brooklyn Bridgen väliseen puistikkoon. Löhöilyä nurmella, taustakuvana Manhattan ja ohivirtaavat jokilaivat, musiikkina korvissa random isovanhemmat leikkimässä hippaa lastenlastensa kanssa – ei paha. Löhöilyaikaa olisi viitsinyt venyttääkin, mutta ystävämme odottivat meitä jo saapuviksi, joten kävelimme kuvassa taustalla näkyvän Manhattan Bridgen yli takaisin kotisaarelle. Matkalla ostimme Chinatownista hedelmiä sangriaa varten ja siivilän linssien huuhteluun sekä Emmulle ässäarvantapaisen, joka tietysti meidän tuurilla toi myös $3 voittoa.
Lauantai-iltaa Anne (Miranda), Niina (Samantha), Emmu (Charlotte) ja Ulla (Carrie) aloittivat Annen Midtown-residenssissä nauttimalla mm. Jumalaista caramel cone-jätskiä ja tanssimalla Lambadaa, kunnes Annen luottokuski Hugo nouti tytöt mustalla strech-limolla tarkoin valittuun ilottelupaikkaan. Illan teema oli lattaritanssit, ja kaikilla oli korkokengät, paitsi mulla joka jänistin viime hetkellä. (Odotan et saan hankittua Manolot!) Gonzales y Gonzales -tanssiravintolassa meno oli aito: joka iskelmällä vaihtuvien hikisten ukkojen kolmas kysymys (nimen ja kansallisuuden jälkeen) oli aina ¿tienes novio? – onko sulla poikaystävä. Ja tottakai mulla oli, se ei vaan tänään just pääsyt mukaan. Valitettavasti.
Sunnuntaiaamuna riensimme reippaina brunssille ja suomidesign-näyttelyyn Meatpacking Districtille. Päivän löytö oli Shoegasm-niminen kenkäkauppa, jossa kenkägasmi ei ollut kaukana. Sunnuntaifiiliksissä (jostain syystä sunnuntai on nykyään mun lempiviikonpäivä) sovittelimme sandaaleja ja korkokenkiä tarkoitukseen varatulla divaanilla ja tanssimme barokkikehystetylle peilille. Seuraavaksi eksyimme nepalilaiseen hoitolaan, jossa Suni teki mulle elämäni ensimmäisen mani- ja pedikyyrin ja kertoi samalla Suomen hallituksen nepalilaisille antamista stipendeistä. Minä puolestani kehuin Sunille Lapinlahdenkadun Mount Everestiä.
Kotimatkalla löytyi vielä tähänastisista kuolattavin ruokakauppa (ja niitä on monta!) josta ostin mansikoita ja viinirypäletomaatteja. Edes viikonlopun päättyminen ei haitannut, koska keskiviikkona kello viisi aloitan viiden päivän loman! Täällä voi elää joka päivä erilaista elämää. Surreal but nice.
Friday, May 15, 2009
48th day in New York
Pahoittelen pitkää päivityskatkoa, ja toivon että arvoisa muutoinkin määrällisesti rajoittunut lukijakuntani ei tästä kavahtaneena ole romahtanut. Voin hyvällä omatunnolla syyttää tietokonettani, jonka mielenterveysongelmat paljastuivatkin fyysillisperäiseksi krampiksi. Kohta 4½-vuotias koneenrakkineeni yski siihen malliin, että ehdin antaa henkisen rauhan noobelin joulupukille, jonka kontista paljastuneelle ulkoiselle kovalevylle kaikki arvokas data on kopioitu.
Teknisten ongelmien ilmaannuttua nojauduin olemassaolevaan (tieto)turvaverkkooni, mutta sen avulla ongelma ei ratkennut. Seuraava askel, eli kaupalliset laptop repair -palvelut onneksi ratkaisivat ongelman. Asiallisehkojen nettisivujen takaa paljastui kiinalaisen kerrostalon kymppikerroksessa asuva teini, joka korjasi tietsikkani alle kahdessa tunnissa pientä maksua vastaan höyrysaunanomaisessa Pokemon-lakanoilla varustetussa teinipojan huoneessaan. Tietokonekorjaamon keittiössä äiskä laittoi kanaa tsop suii, ja rappukäytävässä juoksi kirjaimellisesti paljasjalkaisia kiinalaisia pikkulapsia. Suosittelen.
On kyselty, millaista mulla on töissä. Noh, oheinen kuva on arkinen satunnaisräpsäys: tällaista on toimistossa Atlantin tällä puolen. Sikaflunssa tuntuu saaneen Suomessa paljon suuremman ja pelottavamman maineen kuin täällä, ja siksi sain huolestuneelta sukulaiselta Suomesta ruusukuvioidun postipaketin, josta paljastui 50 kpl hengityssuojaimia. Toivottavasti leikinlaskua ei tarvitse pitää herjauksena, ja suojat jäävät lopulta pölyyntymään printterin viereen. Kuvassa taustalla näkyy viehättävä työpisteeni lohiaiheisine somisteineen.
Viimeiset kaksi viikkoa olen tehnyt pitkää päivää, koska YK:lla kokoontuu kestävän kehityksen toimikunta (CSD), johon Suomestakin tietysti osallistuu lähes kymmenen hengen delegaatio. Käytännössä CSD on pitkiä kokouksia nappi korvassa. Jos keskustelu junnaa, itseään voi viihdyttää kuuntelemalla steitmentteja välillä vaikkapa kiinaksi tai arabiaksi. Asiat ovat tärkeitä, ja tarkoitus on pelastaa maailma. Helppoa se ei ole, ja itsensä tuntee aika pieneksi. Yhteisten päätösten syntymistä voisi ehkä jouduttaa, jos historiasta pyyhittäisiin kaikki sodat ja riisto – jooko? Auttaiskohan jos Omaban kutsuisi hätiin?
Friday, April 24, 2009
28th day in New York
- asiantuntijakokouksia - keskimäärin 1 /pv
- työsähköposteja - keskimäärin 100 / pv
- julkkiksia - yhteensä 4 kpl (Yoko Ono, Ban Ki-Moon, Bill Clinton ja Evo Morales)
- rottia - yhteensä 6 kpl (joista yksi (1) meidän rappukäytävässä)
- vauvatorakoita kotona - keskimäärin 1 / pv
- hellepäiviä - 1 kpl (huomenna toinen)
- sateenvarjo-nurin -päiviä - 2 kpl
- kreisejä bileitä - niitä odotellessa
- olen NyyJorkissa -pakahtumuksen tunteita - keskimäärin 1 / pv
Hyvää viikonloppua!
Thursday, April 16, 2009
19th day in New York
Ei, ei, ei.
Kävi ilmi, että puiston nimeä kantava vihreä kaistale kartalla on moottoritien ja joen välissä oleva työmaa-alue. En ollut kuitenkaan ainoa sinnikäs, vaan tuulista Frankilin Delano Roosevelt Driven viertä puski moni muukin hölkkävetimissään.
Ei ole tehnyt mieli toiselle lenkille.
Nyyjookkilaisuuteen kuuluu myös jooga, jota muutenkin kaipaan työn vastapainoksi. Joogaa kokeilin harjoittelijatoverini Emmun kanssa lenkkeilykokemusta paremmalla menestyksellä. Yoga to the People -salin ideologian mukaan jokaisella on oikeus joogaan. Niinpä rahatonkin pääsee joogalle, koska vapaaehtoinen maksu suoritetaan omantunnon mukaan sujauttamalla lähtiessä seteli tyhjään Kleenex-rasiaan, jota ohjaaja helistelee salin ovella. Suositeltava avustus on $10. Toistaiseksi olen mielelläni maksanut pyydetyn kympin, koska idea on mielestäni ihastuttava. Varjopuolena paikassa on suuri ihmismassa: kovin syvälle omaan tajuntaansa on vaikea vajota, kun oman ja kaverin maton välillä on vajaa tuuma ja edessäolevan varpaat hipovat omaa otsatukkaa. Iltatunneilla tiiviin tunnelman lisäksi ilmankosteus ja -lämpötila vetävät vertoja höyrysaunalle.
Yoga to the People saa valittavasta sävystäni huolimatta pisteet kotiin. On ihanaa katsella East Villagen joogajoukkoa ja hönkäillä samaan tahtiin sen sekalaisen seurueen kanssa. Sitäpaitsi, jos harjoitteluraha ei riitä toivottuihin joogamaksuihin – eikä muuten näillä vuokrahinnoilla juhlita – yhden taalan seteli näyttää ihan samanlaiselta leikkirahalta kuin kymppikin, eikä kukaan siitä nurise.
Näiden lisäksi kaipasin jotain lisää. Bodypump-kartoitus oli yllättävä: maailmankuulu hitti-hikoiluohjelma Les Mills on vasta valloittamassa New Yorkia, ja Bodypump™ -tunteja löytyy vain yhdeltä kuntoklubilta koko Manhattanilla – sieltäkin vain kahtena arkiaamuna klo 6:45!
Tutkiskelun jälkeen löysin toivottavasti tyydyttävän kuntoiluratkaisun. Olen nyt sitoutunut parin korttelin päässä kotoa sijaitsevaan Dolphin Fitness Clubiin, joka tarjoaa 24 h kuntosalin sekä muutamia jumppa-, tanssi- ja joogatunteja viikossa. Paikka on hieman nuhruinen, mutta siinä ei varsinaisesti ole valittamista. Kodin läheisyyden lisäksi ratkaiseva tekijä oli edullinen hinta: 3 kk = $119, eli noin 30 euroa kuussa. Tänään kävin nauttimassa Dolphin Clubin jäsenyyteen kuuluvasta personal trainer -sessiosta. Vajaan tunnin ajan dominicano-Joe jumppautti mua, puhui disipliinin tärkeydestä ja varoitteli muffinsien ja donitsien kiroista. Vaikka Joe (Juan?) oli ihan kiva, sessioista jäi hieman karvas maku. Ensin kävi ilmi, että painan lähemmäs 200 täkäläisellä asteikolla, ja lopuksi tulin käyttäytyneeksi huonosti kieltäytyessäni ostamasta lisätreenausta, jolla saisin pumpattua ja maintainattua superbodyani.
Tuesday, April 14, 2009
17th day in New York
Pääsiäislomalla oli aikaa nukkua ja turisteerata, nukkua ja haahuilla kotikulmilla, ja nukkua. Voisin nukkua vielä lisää − toistaiseksi en muista koskaan saaneeni nukkumisesta tarpeekseni. Olisi kuitenkin suuri vääryys tuhlata kallisarvoisia nyyjookpäiviä pelkästään nukkumiseen, joten olen ollut jonkin verran myös hereillä.
Koska haluan taas nukkumaan, kuvat puhukoon sanojen puolesta:
Wednesday, April 8, 2009
12th day in New York
11th Day in New York
Mukavuustaktiikka on tehonnut siinä määrin, että Sean on esitellyt kulmakunnan tiettävästi halvimman kaljakuppilan ja opettanut mut käyttämään itsepalvelupesulaa (mikä on vähän kuin pelaisi pajatsoa!). Perusasiat alkavat siis olla hoidossa, ja olen pökerryttävän viehtynyt kotikulmistani. East Villagessa jokaisella korttelinmitalla on ainakin kolme baaria tai kuppilaa, yksi pesula ja kaksi kiinalaisen tai egyptiläisen pitämää pikku elintarvike-/sekatavarakauppaa. Vielä kun olis vähän enemmän aikaa hengailla...
Tänään pääsin markettishoppailemaan oikein kärryjen kanssa, kun jääkaappi on vihdoin siirtynyt vaaditun hygieniatason piiriin. Varsinaisia ruokakauppoja Manhattanilla on vähän, ja tähän päivään saakka olin ostanut välipalani aina delistä. Ruokakauppaan päästessäni en meinannut pysyä nahoissani, mutta pitäydyin silti melko tavanomaisissa ostoksissa, joista amerikkalaisinta oli fudge-maapähkinävoi-jäätelö.
Friday, April 3, 2009
6th day in New York
Tapasin tänään vuokraisäntämme, egyptiläisen Mohammedin, joka kertoi omistavansa koko kerrostalon alakerran baareineen. Hän tarjosi ensitapaamisella kokista ja pitsaa, ja lupasi lähettää jonkun ”pojistaan” laittamaan suihkun kuntoon, kun meillä on toistaiseksi nappulat vähän vinossa. En ole vielä muuttanut kotiin, kun en ole ehtinyt tai jaksanut töiden jälkeen ryhtyä siivoomaan. Sitäpaitsi tuleva kämppikseni Sean kuvaa satunnaisesti lyhytelokuvaansa mun huoneessa lauantaihin saakka, joten pysyn mielelläni poissa siihen asti, kun tilanne kerta sallii.
Oi, enää huominen ja sitten alkaa oikea elämäni nyyjorkkerina, kun pääsen laittamaan kodin kuntoon ja vähän vetämään henkeä!
Omg - meidän katto!
Omg omg - näkymä meidän katolta!
Wednesday, April 1, 2009
4th day in New York
Asunnonetsintäpuuhissa sain talouskriisistä tuta, joskin itselleni edullisella tavalla: työnsä menettäneet ihmisparat ovat lentäneet kämpistään ja vuokraemot palvovat mahdollista vuokralaista erilaisin alennuksin ja mielistelyin. Neljä kuudesta tsekatusta soitteli perään, joiden lisäksi sain sitkeähkösti love-mailia kahdelta vuokralaishunterilta, joita en edes koskaan tavannut! Lie ameriikkalaisten kohteliaisuutta.
Etsintätouhun intensiteetti oli sellainen, että tuntuu kuin olisin ollut täällä ainakin kaksi viikkoa. Olen myös aika väsynyt, kun etsintäadrenaliini on vihdoin laskenut. Huomenna saan onneksi avaimet omaan kotiin!
Tänään sain siitä omasta kodista hyvät esimaut, kun maaniteltuani epäonnistuneesti kämppispoikia vähän siivoomaan, vedin henkisesti kumihanskat käteen ja pistin omat mister muskelit harjanvarteen (joka täytyi käydä ostamassa). Ai onks meil jotain rättejä? Laitetaaks tohon imuriin vettä? Sean ja Anton eivät kai koskaan ole siivousta harjoittaneet, ja sen kyllä huomaa. Villakoirat, klähmät ja kylppärin ikitöhnä on kuitenkin (toistaiseksi) ainoa valittamisen aihe.
Kämppä on mahtava, oma huone tilava ja valoisa, pojat on suloisen ja kivan oloisia, alue on supakuul, bussi töihin menee käytännössä oven edestä ja metro puolentoista korttelin päästä. Ja mikä parasta: kohta on kesä ja siitä voi nauttia vapaahetkinä sit katsellen meidän katolta kaupungille.
Monday, March 30, 2009
3rd day in New York
Elmäni nueva jorkissa alkoi viininpunaturbaanipäisen taksikuskin kyydissä Manhattanille. Tippaamista vielä harjoitellaan - tiedä annoinko sedälle $5 vai $0,85 tippiä, enkä uskaltanut siinä jännässä kysyä miten homma toimii, mutta ainakin se hymyili kivasti.
Taksin jälkeen söin jättimäisen hummerin, jollaisen olen kerran aiemmin nähnyt rannalla Torremolinoksessa. Se oli kuin ilmetty suomalaisen jokuravun isoisoserkku. Muuten samaa kamaa, mutta varmaan kahdeksan kertaa isompi. Splurp!
Aamiainen on päivän tärkein ateria ja olenkin päässyt heti aamusta nauttimaan bacon and scrambled eggs, tuoretta ananasta ja lohi-philadelphia-kapris-bagelia. Aamiaiseksi olisi tarjolla myös pihviä, mutta ihan niin nälkäinen en ole edes minä.
Toisena nyyjorkpäivänäni ryhdyin töihin: kävin katsomassa viittä eri asuntoa. Yhdessä oli miinuksena stalkkerimummokämppis, toisessa ei ollut ovea, kolmanteen oli tunnin metromatka. Neljäs oli kiva, mutta siellä haisi vähän pahalle, ja viides tuntuisi olevan täydellinen! Hintataso on sitten mitä on- palkka uppoaa kokonaan asumiseen. East Village on mun huudi!