68th day in New York

Viikonloppuna kävimme tyttöjen kanssa testaamassa paikalliset biitsifasiliteetit. Alunperin tarkoitus oli huristaa Long Islandille nauttimaan varakkaiden newyorkkilaisten lomaparatiisimaisemista. Kun helteet eivät sitten yltäneetkään Suomessa saavutettuihin ennätyslukemiin, päätimme jäädä kaupunkiin homehtumaan. Sunnuntaina aurinko kuitenkin kukersi taivaalla, joten otimme metron Coney Islandille. Tuolla vain 45 minuutin päässä kotioveltani sijaitsee vallan toimiva hiekkaranta, jonka tunnelma on kuin vanhoista elokuvista - ainakin jos katselee mun uusien 70-luku-sävytteisten aurinlolasien läpi. Erityistä tunnelmaa luo rannan tuntumassa sijaitseva ränsistyneehkö huvipuisto, jossa kävimme testamassa hurjan Wonder Wheelin.

Näkymä biitsiltä kohti viehättävää huvipuistoa ja ei-niin-viehättävää asuinaluetta

Viehättävät kollegattareni tutkivat huvipuiston tarjontaa

Täkäläinen maailmanpyörä oli paljon koti-lintsiläistä hurjempi: Wonder Wheelin sisäkehällä matkaavat vaunut suistuivat kukin vuorollaan hurjaan liukuun. Hengissä silti edelleen.

Kai rangaistuksena liiasta kivasta sairastuin flunssaan. Kröhin, niiskutan ja rampailen siinä määrin, että määräsin itselleni saikkua jo toisen päivän putkeen. Kivaa olla valtiolla töissä, kun ei tarvitse mennä hakemaan tohtorilta sairastustodistusta, vaan saa potea ihan rauhassa. Nukuin eilen kuuteen saakka illalla. Kuulemma sikaflunzaan kuuluisi kova kuume, joten uskottelen itselleni olevani vielä sika-vapaa.

Sairastaminen on hyvä syy hillitä vähän tahtia ja pohtia mitä tapahtuu seuraavaksi. Kaipaisin jo kovasti suomalaisen metsän tuoksua ja m/s Madeleinen peräsimessä notkumista. Ah, kuinka tahtoisin maata laiturilla ja katsoa pilviä. Ja istua saunan jälkeen kylmä Karhu kädessä ja kuunnella hyttysiä ja kuikkaa. Miksi Suomen kesä on niin lyhyt? Ja miksi harvat kesäpäivät ovat ne samat, joille on niin monta (matka)suunnitelmaa, että laiturilla notkuminen jäänee taas yhteen päivään?